| < Home | CV | Press in english >
Työskentelystä Kuvanteko on vaativaa; aina uudestaan luoda ja tuhota itsensä maalauksen kautta. On turha odottaa, että taide aina eheyttäisi. Maalauksesta on tullut toimintana kuluttavan ja eheyttävän aaltoilua, aikaa mittaavaa hengitysliikettä. Tämän aallon suunta on hiljentyminen. Läpitunkematon hiljaisuus on tärkeä elementti kuvassa, etenkin maalauksessa. Jotain tapahtui, nyt jokin muistuttaa jotain. Luontoa sekin on vain, ei se esitä mitään olemassaolollaan. Tunnistan sen muodoksi, en merkiksi ja melkein sanon: ”tyhjää”. Miellän figuratiivisen abstraktina. Jo se, että voin luoda ihmisen muodon kuvaksi, on minulle ihmeellistä ja riittävä syy tekemiseen. Mutta maalaus ei ole esitys. Ihminen maalauksessa on muutoksen eli elämänsä kautta todellinen. Tunnistan sen meidän nimettömäksi ja minättömäksi, yhteiseksi ruumiiksemme. Maali- ja kollaasikerrokset ja niiden eläminen kuvassa ovat kerrokset meissä. Kerros tuhoaa edellisen, eikä uuden syntymää voi olla ilman vanhan kuolemaa, muutos ja siitä seuraava elämä on väistämätön. Materiaalin taltutus on keskittynyttä työtä, jossa näennäinen kauneus ei ole syy pysähtyä yhteen olomuotoon, eikä rumuus syy matkata pois toisesta. Luontainen hiljaisuus tulee siis vain keskittymällä kokonaisuuteen, takertumatta näkyvään kerrokseen. En pidä töitäni provosoivina, enkä tavoittele mitään tunnetta. Itse asiassa yritän puhdistaa kuvan tunteista ja tarkoituksista. Oma suhteeni kuvaan ja sen tekoon on yhtenevä maalaukseni sisällön kanssa. Kuvavirtani alla oleva struktuuri käsittelee sitä, mikä meidät ahdistaa nurkkaan ja samalla vapauttaa. Ajattelen sen olevan suhteemme muutokseen ja tyhjyyteen, todellisuuden sellaisuuteen ilman siihen kiinnitettyjä merkityksiä. Tyhjyydessä ei ole tunnetta, eikä merkityksiä. Kuvittelemme näkevämme sen vain merkitsevien asioiden väliin jäävänä tilana tai taukona. Tuntematonta välitilaa yritetään imeä tyhjiin jotta voisimme yhdistyä, ettei meitä enää erottaisi meret, kuilut. Mutta tyhjiin imetty on vieläkin tyhjä ja se läpäisee aina kaiken, meidätkin. Tyhjyys ei ole väleissä tai marginaaleissa. Se on kaiken keskellä, vaikka se tulee esiin loputtomina muotoina. Todellisuus sellaisenaan on kuvan ainoa pyrkimys. Mutta todellisuus sellaisenaan ei ole todellisuus pelkästään niin kuin näemme sen. Kuvassa voi olla koko ruumiin tieto, joka on välitöntä toimintaa, tekemällä ajattelua. Ihmisen kuva on tähän sopiva työväline. Valmis maalaus on hiljaa. Jos se on hiljaa, oleellinen ilmenee kaikissa aiheissa. Äänetön kuva on ääni katsojassa. Samaistumalla maalauksen ihmiseen peilaan siihen itseäni ja sinua eli en ketään. Maalaus alkaa todellisuudesta ja päättyy sinuun. Todellisuus maalaa maalauksen viimeisen kerroksen katsojalle katsojan katseen kautta, kuten se loi maalauksen kautta maalarin.
Reima Nevalainen
|